Loading...

Maria Boeliuksen piti päätyä rahoitusalalle, mutta hänestä tulikin nettikasinon toimitusjohtaja

Julkaistu: 2019-10-22 | Päivitetty: 2023-03-08
supernopean ja cashmion CEO maria boelius
maria boelius nettikasinon toimitusjohtaja Jos luulit, että netticasinon perustaminen vaatii aina kymmenien työntekijöiden tiimiä ja vuosikausien työtä, et ole ilmeisesti kuullut nimeä Maria Boelius. Haastattelimme Cashmion perustajana ja toimitusjohtajana tunnettua naista, joka on raivannut tiensä igaming-alan huipulle rakentamalla menestyneitä affiliate- ja kasinosivustoja. Turun saaristossa kasvaneen Boeliuksen tie nykyiseen rooliinsa ei ollut aivan itsestään selvä, sillä vuonna 2007 hän lähti opiskelemaan kauppatieteitä Tallinnaan ajatuksenaan ura rahoitusalalla. Valmistumisensa jälkeen hän kuitenkin päätyi sattuman kautta Maltalle. Hänen silloinen poikaystävänsä muutti työn perässä saarelle, ja Maria Boelius päätti lähteä mukaan. ”Ajattelin, että miksei. Ihan se perustarina, lähdin Maltalle ilman sen suurempia suunnitelmia. Minulla oli ihan hyvä työ pankissa, mutta lähdin vähän katselemaan muutakin.” Maria Boelius aloitti pian työt Suomen maakoordinaattorina RedBetillä. Vastuullinen rooli kasvavassa yrityksessä tarjosi lentävän lähdön igaming-uralle. ”Olin vastuussa oikeastaan kaikesta Suomen markkinaan liittyvästä, koska olin ainoa suomalainen firmassa. Keskityin affiliate-markkinointiin eniten. Se oli todella hyvä koulu, koska se oli pieni firma ja pääsin tekemään kaikennäköistä omista markkinointikampanjoista alkaen”, hän kertoo. Kiinnostus affiliate-puolta kohtaan vahvistui työskentelyn lomassa: ”Ennen kuin tulin Maltalle, olin ajatellut, että haluan keskittyä urallani finance-puoleen, mutta sitten minulla kuitenkin heräsi kiinnostus markkinointiin ja nimenomaan affiliate-puoleen.” Kielimuuri johdatti Englannin affiliate-markkinalle Vietettyään vuoden päivät Maltalla Maria Boelius pakkasi jälleen laukkunsa ja muutti Tukholmaan. Hän työskenteli onlinemarkkinoinnin parissa Match.com-yrityksellä 1,5 vuotta ja siirtyi sen jälkeen Viaplaylle rakentamaan digimarkkinointitiimiä ja -kanavia. Kiinnostus affiliate-markkinointia kohtaan ei hävinnyt. ”Työn lisäksi harrastuksena rakenneltiin affiliate-sivuja puolison kanssa. Kokeiltiin vähän kaikennäköistä, Ruotsia ja Suomea. Päädyttiin kuitenkin keskittymään Englannin markkinaan, koska en silloin vielä puhunut paljoakaan ruotsia ja puoliso ei puhunut suomea. Englanti oli sellainen, johon pystyttiin molemmat keskittymään.” Harrastus otti tuulta alleen ja vuonna 2015 Boeliuksen affiliate-sivustosta tuli yksi Ison-Britannian isoimmista ilmaiskierrossivuista. Parivaljakko teki kaiken itse sisällöntuotannosta linkkien ostamiseen. ”Se oli sellainen viikonloppu- ja iltaharrastus. Silloin oli tosiaan kaksi työtä samaan aikaan, mutta oli tosi hauska oppia siitä. Varsinkin kun oli tehnyt töitä affimanageroinnin puolelta, niin oli kiinnostavaa nähdä affiliaatin puolelta, mitä siihen kuuluu”, Boelius kertoo. Samana vuonna syntyi idea oman nettikasinon perustamisesta. Boeliuksen puolisolla oli ollut unelma oman kasinon rakentamisesta siitä asti, kun hän oli alkanut työskennellä pelialalla. Muun muassa käyttäjäkokemussuunnittelijan töitä tehnyt puoliso piirteli erilaisia kasinoita, ja Maria Boelius oli mukana antamassa mielipiteitä. ”Vuonna 2015 sitten ajateltiin, että miksei. Cashmio alkoi hahmottua: miltä sen pitäisi näyttää, miten sen pitäisi toimia… Aloimme laittaa firmaa pystyyn ja juttelimme tuttavien kanssa, joiden kanssa olimme tehneet töitä jo aikaisemmin, ja haimme investointeja.” Vuoden lopussa pari kirjoitti sopimuksen iGaming Cloudin kanssa ja alkoi toden teolla rakentaa sivustoa. He muuttivat takaisin Maltalle maaliskuussa 2016 ja palkkasivat samaan aikaan ensimmäiset työntekijät yritykseensä. Cashmio-nettikasino avattiin parin kuukauden kuluttua toukokuussa.
Cashmio Casinon ceo maria boelius

Cashmio Casino

Tervetulobonus

200% 50€ asti + 100 ilmaiskierrosta.

Ilmaista pelirahaa

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta.
Jos Boelius saisi nyt mennä ajassa vuoteen 2015 ja antaa itsellensä vinkkejä, hän kehottaisi stressaamaan vähemmän: ”Asiat järjestyy kyllä.” Hän toteaa myös, että alussa taustatutkimusta olisi voinut tehdä vielä enemmän; hänellä ei ollut realistista kuvaa siitä, miten paljon työtä kasinon rakentaminen ja pyörittäminen vaatii. Boeliuksella ja hänen puolisollaan oli kokemusta affiliate-puolelta, mutta monet muut aspektit olivat heille uusia. ”Mutta on se ollut niin opettavaista, että en kyllä montaa päivää vaihtaisi pois”, Boelius sanoo. Vaikka Boelius on asunut Maltalla useita vuosia, hänelle ei tuota vaikeuksia valita suosikkiaan pastizzin ja karjalanpiirakan väliltä. Pastizzi on Maltalla lähes pyhä, filotaikinasta tehty ja rasvassa paistettu leivonnainen. ”Ehdottomasti karjalanpiirakka! Aina kun tulen käymään Suomessa, pitää ostaa karjalanpiirakoita, ja ruisleipää ostan mukaan Maltalle”, Boelius kertoo. cashmio casino ja karjalanpiirakoita

Maria Boelius: Kasinoa perustaessa täytyy varautua suuriin voittajiin

Nykyisessä roolissaan Cashmion toimitusjohtajana Boelius nauttii työn vaihtelevuudesta. ”Jokainen päivä on oikeasti erilainen”, hän sanoo. Työssä häntä motivoi eniten mahdollisuus kehittyä sekä toimia itsenäisesti: ”Tässä on niin paljon eri juttuja, että koko ajan pystyy oppimaan jotain uutta. Ja kaikista parasta on se, että on oma firma – saat itse päättää asioista ja näet oman työsi tulokset.” Entä miten toimitusjohtaja tsemppaa itseään sellaisina päivinä, kun kaikki tuntuu menevän pieleen jo aamusta asti? ”Siinä on kyllä vähän parannettavaa!” Boelius naurahtaa. ”Olen joutunut tekemään sen kanssa aika paljon töitä, että pitää vaan hengitellä ja löytää positiivisia asioita. Vaikka tuntuisi, että kaikki menee pieleen, niin kun listaa niitä asioita, että mitkä menevät pieleen ja mitkä ei mene, niin kyllä niitä positiivisia asioita on yleensä kuitenkin enemmän.” Yrittäjyydestä igaming-alalla haaveilevia Maria Boelius neuvoo tekemään taustatyön huolellisesti. Myös taloudellisten resurssien tulee olla kunnossa: ”Täytyy olla tarpeeksi rahaa pankissa, koska kasinoala on hyvin vaihteleva – voi tulla isoja voittajia.” Hän ohjeistaa myös, ettei markkinointiin kannata alkuvaiheessa panostaa liikaa: ”Me olemme olleet tosi varovaisilla budjeteilla liikenteessä, ja sitä olemme edelleen. Olen nähnyt monia kasinoita, jotka ovat tulleet ja menneet, koska ne ovat heti alkuvaiheessa satsanneet hirveitä summia markkinointiin. Sitten kun yhtäkkiä tulee joku iso voittaja, se onkin goodbye.” ”Kannattaa olla aika konservatiivinen ainakin alkuun. Myös se, että on osaavia ihmisiä taustajoukoissa – se on tietysti kaiken A ja O”, Boelius summaa. Uravalinnastaan huolimatta Boelius pelaa nettikasinopelejä itse vain harvakseltaan: ”Suurin voittoni nettikasinolla on varmaan jotain parinsadan euron luokkaa. Minulla ei ole koskaan tuuria.” Boelius kertoo kuitenkin pelailevansa kivijalkakasinoilla reissujen yhteydessä: ”Oltiin Espanjassa pari viikkoa sitten, siellä voitin jopa 60 euroa blackjackista. Se on aika suuri voitto minulle! Ei minulla tosiaan paljoa tuuria peleissä ole, mutta pelaaminen on mukavaa ajanvietettä, niin kuin sen kuuluisikin olla.”

SuperNopea on ainoastaan suomalaisille suunnattu uutuuskasino

Cashmion menestyksestä huolimatta Boelius ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan yrittäjä kumppaneineen on julkaissut hiljattain uuden nettikasinon. Kyseessä on Pay ’n Play -konseptilla toimiva SuperNopea, joka eroaa Cashmiosta huomattavasti. ”Cashmio on enemmänkin viihdesivusto, jossa on paljon erilaisia gamification-toimintoja ja markkinointikampanjoita, kaikenlaista ekstraa sivulla. Haluttiin että SuperNopea olisi aivan päinvastainen tuote: tee talletus, pelaa lempipelejäsi, nopeat nostot – that’s it”, Boelius kuvailee. Idean mukaisesti sivusto ei tarjoa pelaajille minkäänlaisia bonuksia, vaan keskittyy puhtaasti pelaamiseen. Muista Pay ’n Play -kasinoista SuperNopea erottuu sillä, että sivusto on suunniteltu varta vasten suomalaista kohderyhmää ajatellen. ”Kaikki väriteemat, asiakaspalvelu, tekstit sivulla – kaikki on tehty suomilähtöisesti. Jos katsot monia muita Pay ’n Play -kasinoita, niin ne ovat ruotsalaisia firmoja, jotka ovat kääntäneet sivunsa suomeksi. Me olemme tehneet kaiken Suomi-lähtökohdasta”, Boelius kertoo. Yritys rakensi Cashmion GiG:n iGaming Cloud -alustaa käyttäen, mutta uuden nettikasinon alustaksi valittiin Bethard. ”Valitsimme Bethardin sen takia, että yritys on niin nopea kaikessa, mitä se tekee. Keskustelimme monen eri tuottajan kanssa, ja Bethard erosi kaikista muista. Siellä pääsimme keskustelemaan suoraan niiden ihmisten kanssa, jotka tietävät asioista, koska se on paljon pienempi ja vähemmän byrokraattinen organisaatio. Halusimme tuotteen markkinoille nopeasti, ja Bethard pystyi sen toimittamaan”, Boelius kertoo syitä alustan valitsemiseen. ”Täytyy sanoa, että tähän mennessä olemme tosi tyytyväisiä yhteistyöhön.”

Lisenssijärjestelmä tekee pelaajien suojelemisesta helpompaa

Boelius uskoo, että kasinoala muuttuu tulevaisuudessa yhä säännellympään suuntaan, mikä tekee yritysten toiminnasta alati haasteellisempaa. Hän on huomannut merkittävän muutoksen jo muutamien viime vuosien aikana. ”Jos katsoo taaksepäin siihen aikaan, kun itse aloitin vuonna 2012, niin eihän meillä ollut silloin minkäänlaisia sääntöjä markkinoinnin suhteen, kaikki oli sallittua. Marginaalit pienenevät koko ajan, kun jatkuvasti tulee lisää lisenssimaksuja ja verotusta. Ala tulee siis olemaan vaikeampi paitsi operaattoreille, myös affiliaateille.” Boelius uskoo, että innovatiivisuus ja pelaamisen helppous kasvattavat merkitystään jatkossakin. Monet pelaajat ovat kyllästyneet sekaviin ja monimutkaisiin sääntöihin ja ehtoihin. ”Olen huomannut viimeisen vuoden aikana sen, että pelaajat hakevat enemmän juuri SuperNopean kaltaista pelipaikkaa, missä kaikki on helppoa.” Ruotsi siirtyi tammikuun alussa rahapelialalla lisenssijärjestelmän käyttöön. Boelius uskoo, että sama järjestelmä olisi hyödyllinen myös Suomessa. Hän ei kuitenkaan näe mahdolliseksi lainsäädännön muuttumista lähivuosien aikana. ”Mitä olen uutisia lukenut, niin tämän hallituskauden aikana asiasta ei edes keskustella, sillä kaikki puolueet ovat sitä vastaan. Tuskin edes ensi hallituskauden aikana. Vaikka Ruotsista saadaan tietoja, miten paljon valtio on tienannut lisenssijärjestelmällä jo nyt, Suomessa suljetaan silmät siltä.” Boelius nostaa esiin lisenssijärjestelmän tarjoaman edun pelaajien suojelemisen kannalta. Esimerkiksi Ruotsin Spelpaus-palvelu mahdollistaa sen, että pelaaja voi asettaa itsensä pelikieltoon kaikilla nettikasinoilla vain parilla klikkauksella. Samalla pelaajalle asetetaan automaattisesti suoramarkkinointikielto, jonka aikana pelikasinot eivät voi lähettää hänelle minkäänlaisia viestejä. ”Monopolia puolustetaan sen perusteella, että se on parempi pelaajille, mutta se ei tarjoa minkäänlaista self exclusion -systeemiä. Suomessa ei ole mitään tällaista, kun Ruotsissa on Spelpaus ja Isossa-Britanniassa GamStop. Ehdottomasti Suomeenkin pitäisi saada joku vastaava systeemi”, Boelius kommentoi.

Post-it-laput paikkaavat huonoa muistia

Maria Boelius on saavuttanut urallaan jo paljon ja hän on selkeästi erittäin lahjakas työssään. Missä asiassa hän sitten on huono? ”No, monessakin”, Boelius naurahtaa. ”Minulla on maailman huonoin muisti ja sen takia minulla on post-it-lappuja joka puolella. Minun pitää saman tien kirjoittaa kaikki ylös tai muuten unohdan, sillä minulla on joku sata asiaa koko ajan työn alla. Ja sitten minulla on aika lyhyt pinna, niin sitä yritän koko ajan parantaa.” Jos hän saisi vaihtaa roolia kenen tahansa henkilön kanssa yhdeksi päiväksi, hänen valintansa suuntautuisi rapakon taakse Valkoiseen taloon: ”Tämä on tosi paha, mutta ehkä se olisi Donald Trump kuitenkin. Haluaisin nähdä, onko se oikeasti niin sekaisin, miltä se vaikuttaa!”
Security icon

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen. Voit lukea asiasta halutessasi lisää.